maanantai 20. heinäkuuta 2015

Takkulassa 13-17.7


Maanantaina riia siis muutti takkulaan kun osallistuin kurssille riian kanssa. Olin jo sunnuntaina käynyt pakkaamassa kamat valmiiksi ja niitä tuli paljon mukaan.  Maanantaina menin jo kahdeksan aikaan tallille ja kävin hakemassa riian laitumelta. 
Riia oli vähän ihmeissään kun haettiin aamulla aikaisin ja yksin sillä yleensä koko lauma haetaan samalla sisään. Takkulaan päin päästiin lähtemään ennen yhdeksää eli aikataulun mukaisesti. 
Takkulaan päästyämme vein riian kesäkarsinaan ja purin auton ja kopin, jonka jälkeen selvisikin että riia pääsee asumaan uuteen talliin ja saa olla päivät sisällä ja yöt ulkona. 
Kurssi alkoi kymmeneltä ja rupesimme hoitamaan hevosia. Ennen 11 pääsimme lähtemään isoa kenttää kohti. Ratsastimme tunnin verran ja riian kanssa hain vaan sitä että rentoutuu ja kulkee oikein päin. Sillä riia on hevonen joka on hirvittävän jännittynyt uusissa paikoissa ja näin ollen se pelkäsi mm. Metsää ja koulu aitoja. Loppujen lopuksi riia rentoutui hyvin ja kulki mukavasti eteen alas. Tunnin jälkeen pesin riian ja hoidin sen  jotta pääsee karsinaan syömään päiväheiniään. Tänä aikana kun riia söi kävimme myös me syömässä lahden  golffilla. Ruokailun jälkeen meillä oli vuorossa toinen ratsastus tunti ja me hypättiin pieniä esteitä. Este tunnilla aiheena oli kaarevat linjat ja kääntäminen eli teimme tiukkoja käännöksiä ja paljon kaarevia uria. Esteet olivat n. 50-60 cm korkeita mitkä olivat mulle ja riialle oikein hyvää harjoitusta sillä pienillä esteillä tahdotaan vain mennä lujaa. Riia kuunteli hyvin ja otti vastaan mun pyynnöt mistä hypätään ja oli rentona vaikka välillä kuumuikin. Tunnin lopuksi käytiin vielä kahlaamassa järvessä sillä meillä oli satulat niin ei menty uimaan asti. Kahlaamasta tultuamme hoidin riian ja vein karsinaan ja ruuat eteen ja sen jälkeen kurssi loppuikin maanantain osalta.


Tiistaina menin kympin aikaan takkulaan ja kävin hakemassa riian sisälle. Riia olikin käynyt ottamassa kunnon mutakuorrutteen matkaansa ja tämän takia harjaamisessa kestikin kauan ja taidettiin aloittaa tunti vähän myöhässäkin. Aamu tunnilla riia oli niin kiva ratsastaa se oli pohkeen edessä ja kulki oikein päin jo alkuverryttelyssä kun koti tallilla riia aina tuppaa jäämään pohjeentaakse sekä kulkemaan miten sattuu. Mutta tiistaina se oli kuin toimen hevonen. Kaikissa askellajeissa helppo työstääja eestä kivan kevyt ja istuntaa kuunteli aivan loistavasti. Tunnin lopuksi kävimme kävelemässä pienen metsälenkin jonka jälkeen pääsi karsinaan syömään. Toiselle tunnille lähdimme kahden aikaan ja menimme alku tunnin ilman satulaa sillä lähdimme uimaan. Järvelle päästyämme riia ampaisi suoraan järveen ja käveli pitkälle järveä niin ettei jalat osuneet enään maahan jonka jälkeen kääntyi ympäri ja veti pään veden alle ja lähti hyppimään kavereita kohti  rantaan päin. Tämä sama kuvio toistettiin monta kertaa ja usein oli lähellä etten tippunut. Tallille palattuamme hoidimme hepat ja märät varusteet ja lähdettiin pois.  Mulla oli vielä kylä- hentilässä yksi alkeis tunti pidettävänä eli suoraan sinne 


Keskiviikko

Menimme annin kanssa takkulaan jo kasin aikaan sillä autoimme talli työn tekijää siivoamaan karsinat sillä niitä on kummiskin kolmessa eri tallissa.  Riian hain ysin aikaan sisään ja se sai aamu ruuat jonka jälkeen rupesin hoitamaan sitä. Aamu tunti oli taas koulua ja teimme paljon ympyröitä ja kiemuroita jotta hepat vertyvät. Riia oli taas super hyvä ratsastaaa se oli kuin eri hevonen. Liikkui pitkää rentoa askelta tehtiin myös pari keskiravi harjoitusta ja nekin onnistuivat ilman mitään turhia kiihyttelyjä. 
Toisella tunnilla hyppäsimme. Tarkoitus oli hypätä rataa. Riian kanssa hyppäsimme n. 80 cm rataa ja rata sujui ihan ok vähän kuumui ja hyppäsi välillä mistä milloinkin mutta lopuksi hyppäsin lyhyemmän radan ja se sujui hyvin. Tipuin myös kerran okserin jälkeen kun lähdin hyppyyn askeleen ennen hevosta. Käytiin myös tämän tunnin jälkeen uimassa ja pitihän sinne järveenkin tippua. 

Torstai 
 Meidän oli tarkoitus riian kanssa olla vain keskiviikkoon asti mutta päätimme sitten olla perjantaihin asti. Aamu tunnilla menimme perus koulukiemuroita ja ilta päivästä treenasimme laukan vaihtoja ja saatiin molempiin suuntiin onnistuneet vaihdot jonka jälkeen teimme loppu ravit  ja käynnit menimme maastossa. 

Perjantai 
Aamu tunnilla teimme ympyröiden ja kiemuroiden lisäksi paljon vasta laukka harjoituksia ja viisikaarista kiemurauraa laukan vaihdoilla. Iltapäivästä hyppäsimme pidempää rataa aluksi kaikki esteet läpi ja sen jälkeen ratana. Hyppäsin radan n . 70-80 cm ja rata sujui todella hyvin tunnin jälkeen hoidin riian ja pakkasin kamat ja siirryimme kohti koti tallia ja sielä sitten pääsi laitumelle. 

Kurssin tarkoitushan on treenata ratsastuskoulu oppilaiden mestaruuskisoja varten eli menemme sinne riian kanssa pe-su ja yhteensä neljä eri luokkaa starttaamme. Perjantaina heB ja lauantaina heA ja 80cm ja sunnuntaona vielä 90cm. 

2 kommenttia: